Kevät lähenee kovaa vauhtia. Me AvoinHäme -hankkeen tiimin voimin haluammekin ilahduttaa yrittäjiä uudella webinaarisarjalla! Kokonaisuuteen kuuluu neljä kahden tunnin webinaaria eri teemoilla ja lisäksi kolme työpajaa, jotka järjestetään verkossa.

Koulutus perehdyttää osallistujat datan hankinnan analysoinnin ja käytön periaatteisiin ja sen hyödyntämiseen yritystoiminnassa. Webinaarien ja työpajojen koulutuskokonaisuus on kohdennettu liiketoiminnan digitaalisesta kehittämisestä kiinnostuneille Kanta-Hämeen alueella toimiville yrityksille.

Koulutuksen toteuttaa Osaango Oy (www.osaango.fi) ja kouluttajina toimivat mm. Marjukka Niinioja (TIVI-lehden top 100 IT-vaikuttaja 2018 ja 2019, API-talous 101 -kirjan kirjoittaja) ja Anne-Maritta Talaslahti, molemmat kokeneita kouluttamisen ja datan hyödyntämisen ammattilaisia. Osaango Oy on kotimainen, kansainvälisesti toimiva dataan ja liiketoiminnan kehittämiseen keskittynyt yritys, jonka erikoisosaamista ovat API-talous eli rajapintoihin perustuva liiketoiminta ja alustalous uusina mielenkiintoisina liiketoimintamalleina. Osaangon kotimaisia asiakkaita ovat mm. Business Finland, Tampereen yliopisto, Helsingin kaupunki, Digitalia-instituutti, Fondia, Sanoma Media, sekä joukko aloittavia ja kehittyviä yrityksiä mm. SaaShop ja Petsofi.

Työpajat järjestetään ennakkotiedoista poiketen koronavirus pandemian vuoksi verkossa ja niiden osallistujamäärä on max 16 hlöä/työpaja. Webinaaritoteutuksia on neljä kahden tunnin settiä ja niihin osallistujamäärää ei rajoiteta. Webinaariosallistujalta edellytetään myös itseopiskelua noin 3-5 tuntia per osa-alue osaamisen syventämiseksi.

Ongelmalähtöisen menetelmän mukainen työskentely 

PBL eli ongelmalähtöisen menetelmän mukaista työskentelyä ja opiskeluprosessia toteutetaan sekä työpajoissa että webinaareissa. Datan hyödyntämisen webinaarisarjan toteutuksen työtavat ovat seuraavat:

  • Verkkoalustalla toteutettava kurssilaisten lähtötasoa mittaava harjoitus ja aiheen esittely
  • Interaktiivinen keskustelu oppimisalustalla toimii myös verkostoitumisen ja motivoinnin välineenä eri toimialojen kurssilaisille
  • Esitettävät caset voidaan kohdentaa osallistujaryhmittäin käytännönläheisinä esimerkkeinä tukemaan kurssilaisten omia oppimistavoitteita ja kouluttajat voivat moderoida sekä fasilitoida keskusteluja liiketoiminnan näkökulma huomioiden. Koulutuksen harjoitukset ovat osaamistavoitteiden saavuttamista edistäviä ja työelämälähtöisiä, ja ne tukevat tiedon ja osaamisen jakamista digitaalisen alustan kautta
  • Webinaarien sisältö kytkeytyy työpajojen teemoihin. Tehtävien tekemisessä kurssilaiset voivat hyödyntää sekä eri liiketoiminta-alueiden tuntemusta, erilaisia avoimen ja suljetun datan lähteitä
    että erilaisia teknologia ratkaisuja ja välineitä
  • Tarjolla on oppimisen tueksi sekä kuvaa, ääntä, testejä että
    linkkejä eri datalähteisiin ja työkaluihin
  • Webinaareissa vuorovaikutus jää välineistä ja osallistujamääristä johtuen vähäisemmälle, joten niissä pyritään huomioimaan osallistujien alkukyselyssä esille tuomat tietotarpeet ja oppimistavoitteet ja
    rakentamaan niistä case esimerkit PBL:n periaatteita mahdollisuuksien mukaan noudattaen.
Webinaarisarjan sisällöt

Webinaarien osallistujamäärää ei ole rajoitettu. Webinaarit toteutetaan neljänä (4) erillisenä teemana. Kurssilainen voi suorittaa webinaarit yksittäin joko online-osallistumisena ja/tai oppia teeman aihe kurssimateriaalin avulla Osaango Oy:n verkko-oppimisalustan kautta. Webinaarin pituus: 2,0h + itsenäinen työskentely 3-5h, sisältäen harjoitustehtävät. 

Webinaarisarjaan liittyvät koulutusmateriaalit ja harjoitukset ovat itseopiskeltavia verkkomateriaaleja, ja siten koulutukseen osallistumiseen tarvitset tietokoneen ja sen perusosaamista (esim. MS Office). Koulutuksessa käytetään avoimen lähdekoodin tai ilmaisia kaupallisia ohjelmistoja.

Webinaarisarjankoulutukset ovat erillisiä osioita. Kurssilainen voi suorittaa webinaarit yksittäin joko online-osallistumisena ja/tai oppia teeman aiheet kurssimateriaalin avulla verkko-oppimisalustan kautta. Ilmoittaudu ja osallistu yksittäiseen koulutukseen ja vaikkapa koko webinaarisarjaan.

24.3.2020 klo 9-11
Webinaari 1: Liiketoimintarpeet ja data – liiketoiminnan tehostaminen datan avulla
Miksi dataa pitää ymmärtää? Missä datasi piileksii? Datan omistajuus – Ota vastuu datan hyödyntämisestä.

  • Dataan ja tietojärjestelmiin liittyvien käyttö- ja omistusoikeuksien periaatteet, avoimen datan hyödyt ja rajapintojen avoimuus.
  • Datan käsittely, tietosuoja ja tietoturva
  • Tiedon lähteet ja tallennusmuodot, esimerkkeinä yleiset liiketoimintaedellytykset: ​työvoiman saatavuus, etätyöntekijöiden määrä, maakunnan maahanmuuttajien osaamispotentiaali sekä tiedot terveydestä, sairauksista ja hyvinvoinnista, yrityksen energiatehokkuus, tilojen käytön tehostaminen.

31.3.2020 klo 14-16
Webinaari nro 2: Datan käsittely, muokkaaminen ja tallentaminen

  • Opitaan käsittelemään, muokkaamaan ja tallentamaan dataa liiketoiminnan kehittämiseksi: tilastoja, tietopankkeja, rajapintoja. Hyödynnämme matkailuun, biotalouteen, liikenteeseen ja logistiikkaan liittyviä kotimaisia ja kansainvälisiä tietolähteitä, esim. ajankohtaiset tapahtumat, matkailijoiden määrän ja laadun kehittyminen, liikenneyhteydet, palvelut, biodiversiteetti.

7.4.2020 klo 14-16
Webinaari nro 3: Datan analysointi ja visualisointi

  • Opitaan analysoimaan ja visualisoimaan datan käsittelyä liiketoimintalähtöisesti. Hyödynnämme matkailuun, biotalouteen, liikenteeseen ja logistiikkaan liittyviä kotimaisia ja kansainvälisiä tietolähteitä, esim.  ajankohtaiset tapahtumat, matkailijoiden määrän ja laadun kehittyminen, liikenneyhteydet, palvelut, biodiversiteetti

14.4.2020 klo 14-16
Webinaari nro 4: Datan hyödyntäminen

  • Datan hyödyntäminen arvo- ja liiketoimintalähtöisesti tietotarpeiden ja tiedon näkökulmista (tietojohtaminen). Datan tehokas hyödyntäminen esimerkiksi sovellusten avulla. Datan ja liittyvien palveluiden hankkiminen yrityksessä
  • Itse kerätty tai omissa järjestelmissä oleva tieto, IoT, järjestelmäyhteydet
Työpajat – työskentely teoriasta konkretiaan

huomio! ennakkotiedoista poiketen työpajat järjestetään verkossa koronavirus pandemian vuoksi!

Työpajat järjestetään 15.4.,17.4. ja 24.4.

Ilmoitetut työpajat on tarkoitettu vain Kanta-Hämeen alueen yrityksille. Osallistujamäärä max 16 henkilöä/työpaja. Työpajat tukevat oppimista ja ovat vuorovaikutteisia 

Työpajojen tarkoituksena ja tavoitteena on, että osallistujat saavat käytännön opastusta sovellusten tai datan käyttöön, saavat apua siihen, mistä heille soveltuvaa avointa dataa on saatavissa ja pystyvät hyödyntämään kouluttajien asiantuntemusta tarpeissaan. Lisäksi työpajat mahdollistavat kokemuksien jakamisen muiden osallistujien kanssa. Osallistujat voivat lähtötasostaan riippuen tehdä työpajoissa itseopiskelumateriaalissa olevia perusharjoituksia ensisijaisesti pareittain tai ryhmissä ja edistyneemmille osallistujille tarjotaan projektityyppinen koko työpajan kestävä harjoitus, jossa pureudutaan heidän oman yrityksensä ja henkilökohtaisen osaamisensa vaativiin asioihin. Harjoitus on rakennettu niin, että se tukee ongelmalähtöistä oppimista ja siinä vuorottelevat itsenäinen ja ryhmässä tapahtuva työskentely.

Työpajojen ohjelma PBL-prosessin ja verkkokoulutuksen tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti:

  • Työapajan aloitus: sisällön ja kurssilaisten esittelyt
  • Tutustuminen, ratkaistavien ongelmien valinta ja ryhmien muodostaminen (kouluttajien muodostamat, joista muodostetaan yhdessä ryhmille mielekkäät oppimishaasteet lähipäivän teemasta)
  • Työkalujen käyttöönotto/ asentaminen, helpot itsenäisesti ja ryhmän avulla toteutettavat perusharjoitukset välineiden käyttöön
  • Ongelman analysointi ja määritteleminen, olemassa olevan tiedon kartoittaminen
  • Jatkoselvittelyiden ja tiedonhankinnan tarpeen määrittely, tiedon etsiminen
  • Ratkaisuvaihtoehtojen hahmottelu, mm. kuinka tarvittavat tietolähteet, rajapinnat, analysointi yms. työkalut, ohjelmistot tai toteutusosaaminen hankitaan
Tarvittavat laitteet ja ohjelmistot

Koulutuksen harjoituksissa tarvitaan seuraavat laitteistot ja ohjelmistot:

  • Työasema (Windows, Mac tai Linux)
  • Selain (Chrome, Firefox, Internet Explorer tai Safari)
  •  Internet yhteys ja videoiden ja mm. YouTuben käyttömahdollisuus (ml. kuulokkeet tai kaiuttimet, sekä mikrofoni)
  • MS Office (myös Google Sheets tai LibreOffice sopivat)
  • Power BI Desktop (ilmainen)
Ilmoittautuminen

Voit ilmoittautua mukaan koulutukseen oheisen linkin kautta:
https://link.webropolsurveys.com/S/1AA3037962D7D0DB

Otamme osallistujiin yhteyttä ennen ensimmäistä toteutusta.
Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Lisätietoja:
Minna Tarkkala
minna.tarkkala@hamk.fi
p. 050 465 6831

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *